Kokemus
Tiina Kauranen
johtaja, työyhteisökonsultti
Ammatillinen tausta
KTM 2002, BBA 1999 (Helsingin kauppakorkeakoulu). Työyhteisön kehittäjä, henkilöstökouluttaja -valmennusohjelma.
Olen työskennellyt Työterveyslaitoksella kehittämiskonsulttina vuodesta 2004 ja saanut tehdä töitä asiantuntevien tutkijoiden, kehittäjien ja erilaisten työpaikkojen kanssa. Kaupallinen peruskoulutukseni on ollut hyödyksi asiakastyössä ja olen saanut syventää omaa osaamistani työyhteisöjen hyvinvoinnin näkökulmasta erilaisissa hankkeissa Työterveyslaitoksella.
Olin alusta asti mukana kehittämässä Parempi Työyhteisö (ParTy) -kyselyä sisällöllisesti ja vastuussa ParTy-kyselypalveluista Työterveyslaitoksella n. 10 vuotta. Olen ollut toteuttamassa erilaisia kyselyprosesseja lukuisissa organisaatioissa. Kysely toimii kehittämistyön suuntaamisessa kaikenkokoisissa organisaatioissa ja olen toteuttanut kyselyjä n. 10 henkilön yrityksestä yli 8 000 henkilön yritykseen. Käytännön toteutusprosessi vaatii tietenkin hyvin paljon enemmän työtä, kun kyseessä on suuri organisaatio, ja siksi kokemus isojen organisaatioiden kyselyprosesseista on erityinen vahvuuteni.
Yhdessä kollegoideni kanssa kirjoitimme myös käytännönläheisen esimiesoppaan kyselyjen hyödyntämiseen kehittämistyössä. Esimiesvalmennukset ovatkin olleet aina osa työnkuvaani.
Jokaisen organisaation tilannetta on aina mielenkiintoista arvioida yhdessä asiakkaan kanssa. Haluan tuoda pohdittavaksi näkökulmia, jotka edistävät henkilöstön osallistumista toiminnan kehittämiseen, lisäävät hyvinvointia, tyytyväisyyttä ja työn iloa ja sitä kautta koko organisaation menestystä.